Kiitos!

Jaatko kanssani kokemukseni, että kiitollisuus on miellyttävä tunne. Se tekee mielen iloiseksi, tekee jopa mieli hyppiä ja laulaa parhaimmillaan. Syvällä sisimmässä tuntuu erittäin hyvältä.
En nyt puhu kiitoksenvelasta, jolla ei käsittääkseni ole mitään tekemistä kiitollisuuden kanssa, vaan osoittaa lähinnä kyvyttömyyttä ottaa lahja vastaan. Kiitoksenvelka ahdistaa ja pakottaa tekemään jotain. Syvällä sisimmässä ei tunnu ollenkaan hyvältä.

Kiitollisen ihmisen läheisyydessä on hyvä olla. Hän säteilee ympärilleen iloa ja lämpöä. Kiitollinen ihminen ei kohdista vaatimuksia minua kohtaan. Kiitollinen ihminen nostaa minuakin kohti parempaa.
Päivän tekstit käsittelevät kiitollisuutta sen eri puolilta. Toisaalta ne puhuvat siitä, ketä on syytä kiittää ja toisaalta siitä, mikä aiheuttaa kiitollisuutta.

Syvin kiitollisuus kumpuaa totuuden ja armon kohtaamisesta. Kun kohtaan Kristuksen, näen ensin Pyhän Hengen vaikutuksesta totuuden omasta itsestäni. Sen, että synteineni en ole kelvollinen. Ansaitsen langettavan tuomion. Kun sitten Kristuksessa minulle julistetaankin vapauttava tuomio, syntyy kiitollisuus. Näin ollen kiitosmieleni onkin armonkokemiseni mittari. Jos en osaa olla kiitollinen, minun ei tule alkaa puristaa itsestäni kiitosmieltä, vaan mennä ristin juurelle kuuntelemaan, mitä Jumalalla on minulle sanottavaa. Hän kertoo minusta totuuden ja armahtaa.

Jumala on rakkaus. Jumala on hyvä. Hän on luonut koko maailmankaikkeuden ja pitää sitä Sanansa voimalla pystyssä. Maailmassa ei tapahdu mitään Hänen tietämättään ja sallimattaan. Hän on uskollinen. Hän on luvannut olla meidän kanssamme joka päivä maailman loppuun saakka. Hän ei koskaan petä lupaustaan.

Jumalan olemus on minun kiitollisuuteni syvin lähde. Muualta minun ei tule etsiä aihetta kiitokselle. Koko maailmankaikkeus on Hänen lahjaansa ihmisille. Lähimmäiseni on yhtä lailla Hänen rakas lapsensa ja Hänen rakkautensa välikappale ja siten aihe minun kiitollisuudelleni. Kun hän osoittaa minulle rakkautta, synnyttää se minussa kiitollisuutta.

Kun siis annan Kristuksen kohdata minut, johtaa se kiitokseen ja lähimmäisenrakkauteen, mikä taas synnyttää kiitollisuuden lähimmäisessäni ja niin edelleen.

Kiitos Jeesus, että tänäänkin saan tulla kiittämättömänä ja rakkaudettomana ristisi juurelle kohtaamaan totuutesi ja armosi!            

Rauno Saurio

Lisätietoja