Joka viettelee

Tulevan sunnuntain evankeliumitekstissä Jeesus nostaa esille lapsen. Lapsi on meille esimerkkinä ja suurena vastuuna. Esimerkkinä jumalasuhteessaan; ei sinisilmäisyydessä ja hyväuskoisuudessa, vaan luottamuksessa. Raamatun käsite, uskoa, tarkoittaa ennen muuta luottamusta. Raamatun mukaan jokainen ihminen kyllä tietää syvällä itsessään, että on olemassa Jumala. Kaiken luoja ja hallitsija, jonka tahdosta kukin meistä on saanut elämän ja on siitä Hänelle vastuussa. Tämä Jumala on lunastanut jokaisen syntiin langenneen ihmisen ja kutsuu tätä palaamaan yhteyteensä. Tiedon puute ei niinkään ole ongelma, ongelma on, eivät monet luota Häneen ja Hänen sanaansa, niin kuin lapsi luottaa vanhempiinsa ja heidän huolenpitoonsa.

Esimerkin lisäksi lapset tekevät meistä aikuisista vastuullisia. Evankeliumitekstissä Mt 18:1-6 Jeesus julistaa: ”Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen (viettelee), yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen”.

Samaan asiaan Jeesus palaa myöhemmin Mt 23:13, ei vain lapsiin liittyen, vaan kaikkia niitä koskien, jotka tahtoisivat osalliseksi Jumalan armosta. Näiden puolesta Herra jyrähtää: "Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te suljette taivasten valtakunnan ovet ihmisten edestä. Itse te ette mene sisälle ettekä päästä niitäkään, jotka menisivät.”

Ei meidän tarvitse olla lainopettajia tai fariseuksia tai teeskentelijöitä ja kuitenkin voimme olla saatanan kätyreitä estämällä lapsia saamasta tietoa Jeesuksesta.

Mt 19: 13-15 kertoo kuinka: ”Jeesuksen luo tuotiin lapsia, jotta hän panisi kätensä heidän päälleen ja rukoilisi. Opetuslapset moittivat tuojia, mutta Jeesus sanoi: ’Antakaa lasten olla, älkää estäkö heitä tulemasta minun luokseni. Heidän kaltaistensa on taivasten valtakunta.’ Hän pani kätensä heidän päälleen”.

Nämä jakeet muistuttavat jokaista aikuista huolehtimaan lähipiirinsä lapsista niin, että heillä on tilaisuus kuulla Jeesuksesta ja oppia tuntemaa Taivaallinen Isä. Samalla se varoittaa meitä varttuneempia kirkossa kävijöitä, ettemme omalla käytöksellämme vaikeuttaisi lasten tuomista Jumalan sanan kuuloetäisyydelle. Kysymys ei ole meidän mukavuudestamme, vaan lasten elämästä ja iankaikkisesta pelastuksesta.

On kauhea rikos kun me vanhemmat petämme oman lapsemme luottamuksen. Kuinka paljon suurempi synti onkaan se kun omalla esimerkillämme, omilla sanoillamme, vähättelyillämme, viisasteluillamme johdatamme lapsen epäuskoon, se on epäluottamukseen Jeesusta, Jumalaa ja Hänen sanaansa kohtaan. Niin tehdessämme emme ainoastaan turmele Jumalan luomaa elämää, vaan ohjaamme sen iankaikkiseen kadotukseen viettävälle, turvattomalle tielle.

Lasse Jussila