Rakkauden kaksoiskäskyn puhuttelussa

Suurin osa suomalaisista osaa varmasti luetella 10 käskyä. Kertaus on opintojen äiti:

1. Minä olen Herra sinun Jumalasi. Älä pidä muita jumalia.
2. Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä.
3. Muista pyhittää lepopäivä.
4. Kunnioita isääsi ja äitiäsi.
5. Älä tapa.
6. Älä riko avioliittoa.
7. Älä varasta.
8. Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.
9. Älä himoitse lähimmäisesi huonetta.
10. Älä himoitse lähimmäisesi aviopuolisoa, palvelijoita, karjaa äläkä mitään, mikä on hänen omaansa.

Monessa käskyssä on tuo ihmistä tökkäävä kielto: ”Älä”. Lisäksi vanhassa katekismuksessa Luther aloitti jokaisen käskyn selityksen: Meidän tulee pelätä ja rakastaa Jumalaa, niin ettemme… Miten voi rakastaa pelätessään? Onpa vaikeaa noudattaa näitä käskyjä.

Jeesus yhdisti kymmenen käskyä kahdeksi suureksi käskyksi: 1. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. 2. Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. (Matt. 22:36-39)

Halusiko Jeesus viisaudessaan näillä rakkauden käskyillään osoittaa ihmisille käskyjen hyvän tarkoituksen? Niiden noudattaminen suojelee elämää. Rakkaushan ei tee lähimmäiselle mitään
pahaa (Room. 13:10). Täydellinen rakkaus karkottaa pelonkin (1 Joh. 4:18).

Jos rakastaisimme toisiamme, kenenkään avioliittoa ei rikottaisi, keneltäkään ei varastettaisi, ketään ei tapettaisi jne.  Me pitäisimme huolta kaikista, edistäisimme toistemme parasta. Jos pyhittäisimme lepopäivän Jumalan sanaa tutkimalla, oppisimme tuntemaan Jumalaa paremmin ja lepo virkistäisi koko olemustamme. Juuri käskyjen noudattamisella osoittaisimme rakkautta Jumalaa kohtaan.

Mutta, iso mutta.. Kelpaako edes rakkaus meille? Jumalaan kaikki eivät halua uskoa. Pidämmekö jokaista maailman ihmistä lähimmäisenämme? Itsensä rakastaminenkaan ei aina onnistu, vaikka käskyssä annetaan siihen lupa aivan kuin luonnollisena asiana. Emme arvosta itseämme, kun vertaamme itseämme toisiin. Toiset ovat kauniimpia, rikkaampia, viisaampia kuin minä. Aika usein itsensä rakastaminen muuttuu itsekkyydeksi, joka alistaa ja halveksii muita.

Jumala kyllä tuntee meidät, syntiin langenneen ihmiskunnan. Syntisten tekojemme rangaistuksen tähden me joudumme pelkäämään Jumalaa, mutta toivottavasti se panee meidät miettimään, mikä teko on oikea, mikä väärä. Herran pelkohan on viisauden alku. Rakastamme Jumalaa, kun pyydämme Häneltä rakkautta tekojemme käyttövoimaksi. Jumalan suuri rakkauden teko luomisen jälkeen on se, että Hän rakasti maailmaa niin, että Hän antoi ainoan Poikansa syntiemme sovitukseksi. Jeesus antoi myös mallin lähimmäisen rakastamiseen. Meidän rakkauden tekojemme perusta on Jumalan rakkaudessa, joka voi karkottaa pelonkin.  

Rakkaus ei ole vain tunnetta. Se on myös tahtoa ja tekoja. ”Nälkäisiä auttaisinko, taittaisinko leivästäni puolikkaan? Jaksaisinko muserretun, lannistetun, auttaa maasta nousemaan? (virsi 441)

Jaakko Haavion sanoin voimme vielä pyytää: ”On vaikeata rakastaa, vaan oppivani soisin. Suo, että mielen itsekkään pois panna, Jeesus, voisin. Kas loukkaannun, kun joku ei mun tahtoani nouda, ja milloin auttaa pitäisi, en viitsi enkä jouda. Oi Herra, tätä rukoilen: mä muuttuako voisin?
On vaikeata rakastaa, vaan oppivani soisin.”

Tellervo Hakala