Pyhien yhteys

Ensi pyhän - lauantain pyhäinpäivän - Vanhan testamentin teksti on Jesajan kirja 60: 18-21, kirjeteksti Ilmestyskirja 21:1-4 ja evankeliumiteksti Matteus 5:1-12 sekä päivän psalmiteksti on 89:6-8 16-19.

Monesti kuuluu taivasteltavan sitä, että mikä on enää pyhää. Kaikki asiat selitetään puhki ja suhteellistuvat. Kulttuurimme tapa on kai sekä siunaus että kirous. Ymmärtämisessä ei ole mitään haittaa vaan päinvastoin. Kaikki selitykset ja tavat eivät kuitenkaan ole lisäämässä ymmärrystä. On sanottu, että kun pyhyydestä on vaiettu, niin pahuus on tullut tilalle. Nöyryytysviihde on osoitus pyhän puutteesta. Pyhä on sekä yksityistä että yhteistä ja se ei suuntaa ketään ihmistä vastaan. Kuvataide, esittävä taide, arkkitehtuuri sekä musiikki saavat aikaan pyhän kosketuksen aivan konkreettisesti kun niiden vaikutuksen piiriin joutuu.

Pyhääkin voi testata asettumalla alttiiksi ja rauhoittumalla. Aina vika ei ole kohteessa, sillä joskus on liikaa kohinaa. Pyhän läsnäolon tuntee usein hiljaisuudessa.

Pyhä on ollut kirkon vuosiaiheena usean vuoden ja jatkuu ensi vuonna uudesta näkökulmasta. Oikeutta pyhän kokemiseen kannattaa suojella. Sunnuntain erottaminen muista päivistä on pyhän vaalimista. Nuo mainitut tekstit luovat osaltaan pyhän kosketuksen ensi sunnuntain jumalanpalveluksissa.

Pyhäinpäivänä ja nyt tulevana viikonloppuna on taas levon aika. Pyhyys on lepoa. Lepoon on moni päässyt ja heitä pyhäinpäivänä muistellaan. Hautausmaat ovat syksyn pimeässä kuin odottamassa tulevaa suurta valoa ja kirkkautta. Jesajan tekstin kuvat Jumalasta valona ja kirkkautena saavat sisältöä, kun käy pimeällä kynttilöiden valaisemalla hautausmaalla. Toivon kynttilöitä palaa monilla tuttujen ja tuntemattomien haudoilla. Pyhien päivää viettäessämme pyhällä tarkoitetaan ihmisiä, jotka ovat erityisiä. Jokainen ihminen on erityinen. Jo edesmennyt on ollut erityinen ihminen ja me elävät olemme sellaisia.

Pohjolassa meillä on nimipäiväkalenteri eikä pyhimyskalenteri kuten etelässä. Ihmiskäsityksen mukaan Jumalalta kukaan ihmisistä ei ole hukassa vaan jokainen lähtee Luojan luota, elää Luojan maailmassa ja palaa Luojansa luo. Vieläpä omalla nimellään ja sillä kutsuttuna lukemattomia kertoja. Jokainen on korvaamattoman arvokas.

Jukka Luukkonen
Orivesi

Lisätietoja