Jeesus auttaa hädässä

Oletko joskus joutunut liikenteessä vaaralliseen tilanteeseen, esimerkiksi ajaessasi menettänyt ajoneuvosi hallinnan? Oletko laivassa tai lentokoneessa joutunut myrskyyn? Kaikesta tekniikasta ja turvavarustelusta huolimatta matkalla saattaa joutua inhimillisen virheen tai luonnonvoimien takia yllättäviin vaaroihin: laivoja kaatuu ja uppoaa, lumi tai jää vaikeuttaa lento ja tieliikennettä.

Raamatun tapahtumien aikaan tärkein kulkuneuvo oli vene tai laiva. Ensi sunnuntain evankeliumi ja psalmiteksteissä kerrotaan vaaroista erityisesti myrskyisillä vesillä. Apu löytyy silloin Jumalalta, jonka tahtoon luonnonvoimatkin taipuvat. Kun ihminen joutuu suorastaan hengenvaaraan eikä muuta apua tunnu olevan näköpiirissä, saattaa hän turvautua rukoukseen. Miksei jo aiemmin? Voimmehan jo ennen matkaa ja sen aikana pyytää Jumalan varjelusta. – Vaimoni oli 18-vuotiaana ajokokeessa, jonka päätteeksi katsastusinsinööri myönsi vaimolleni ajokortin. Siinä ei kuitenkaan ollut kaikki: tämä kristitty mies toivotti vaimolleni myös siunausta hänen ajomatkoilleen. Minkä mahtavan esimerkin nuori autoilija saikaan!

Herraamme aina luottaa saa, käy kaikki parhaaksemme. Hän toivon meille kirkastaa, suo valon matkallemme. (Virsi 387:4)

Vesa Tulivirta, Juupajoen kanttori

Lisätietoja