Kuoromme aloitti toimintansa nimikkeellä Oriveden Seurakunnan Gospelkuoro vuoden 2003 syksyllä. Tuolloin kanttori Kaarina Soronen päätti laajentaa seurakunnassa toimineen nuorten lauluryhmän kaikenikäisten gospelkuoroksi, sillä nuoria laulajia ei ollut tarpeeksi aktiivista kuorotoimintaa ajatellen. Kaarinan ratkaisu osoittautuikin erinomaiseksi, sillä kuorostamme tuli nopeasti suosittu sekä laulajien että kuulijoiden keskuudessa; laulajien määrä kasvoi lyhyessä ajassa lähes kaksinkertaiseksi, ja esiintymisiäkin alkoi olla enemmän kirkon penkeistä kuuluneen positiivisen palautteen innoittamana. Vuonna 2005 kuoromme julkaisi ensimmäisen omakustannelevynsä nimeltään Joulun ihme, joka osoittautui Orivedellä myyntimenestykseksi. Viimeistään tässä vaiheessa kuoromme voidaan katsoa vakiinnuttaneen paikkansa Oriveden seurakunnan ja kaupungin musiikkitoiminnassa.
Ensimmäisen levyn innoittamana kuoromme julkaisi vuonna 2008 toisen omakustannelevyn nimeltään Sydänääniä, joka saavutti edeltäjänsä kaltaisen suosion. Samassa yhteydessä kuoromme nimi vaihtui yhteisestä päätöksestä lyhyemmäksi ja ytimekkäämmäksi Kristalliksi. Uusi nimi kuvastaa meitä esimerkiksi kristillisenä, kirkasäänisenä sekä hiontakelpoisena ja mukautumiskykyisenä kuorona. Ilmestyskirjan 15. luvusta (jakeet 2-4) nimellemme löytyy myös hengellisempi merkitys:
"Minä näin kuin kristallisen meren, joka välkehti tulta. Tuon kristallimeren rannalla seisoivat pedosta voiton saaneet, ne, jotka eivät olleet kumartaneet sen kuvaa eivätkä ottanee merkkiä, jossa on sen nimen luku. Heillä oli käsissään Jumalan harput, ja he lauloivat Mooseksen, Jumalan palvelijan laulua: -Suuret ja ihmeelliset ovet sinun tekosi, Herra Jumala, Kaikkivaltias! Oikeat ja todet ovat sinun tiesi, sinä kansojen kuningas! Kuka ei sinua pelkäisi, Herra, kuka ei ylistäisi nimeäsi? Sinä yksin olet pyhä. Kaikki kansat tulevat eteesi ja kumartavat sinua, sillä sinun oikeat tuomiosi ovat tulleet julki."
Toimintamme aikana kuoromme on onnistunut vakiinnuttamaan paikkansa niin Oriveden kaupungin sisäisessä kuin myös maanlaajuisessa hengellisessä kuorotoiminnassa. Olemme esiintyneet muun muassa ympäristöpaikkakuntien kristillisissä musiikkitapahtumissa, valtakunnallisilla hengellisillä kesäjuhlilla sekä kristillisen televisiokanavan TV7:n musiikkiohjelmissa. Myös molemmat omakustannelevymme ovat päässeet Radio Dein soittolistalle. Lisäksi vuonna 2011 Tampereen hiippakunta myönsi kuorollemme 1000 euron musiikkistipendin tunnustuksena hengellisen jumalanpalvelusmusiikin edistämisestä.
Loppuvuodesta 2011 kuoromme julkaisi kolmannen omakustannelevynsä nimeltään Virren pyörteissä. Kyseinen äänite sisältää kymmenen monipuolista ja mukaansa tempaavaa sovitusta tutuista sekä ehkä hieman tuntemattomammistakin virsistä. Levy on ollut edeltäjiensä tavoin suosittu eri-ikäisten ihmisten keskuudessa, ja olemme iloinneet sen saamasta positiivisesta vastaanotosta. Virsilevymme on päässyt esille myös Radio Deissä. Lisäksi Iloitse morsian ‑virsisovituksesta kuvattiin musiikkivideo, joka on julkaistu YouTubessa. Lisätietoa uudesta levystämme ja sen ostomahdollisuuksista löydät kohdasta Diskografia.


Kuva: Jussi Valkeajoki